Ruska-aika Lapissa

Yksityisille      Asiantuntijoille      Yrityksille

Vesistökunnostus tähtää vesistön tilan paranemiseen

Piilevänäytteenotto tapahtuu helposti kiviä hammasharjalla käsittelemällä Vesistökunnostus alkaa hankkeen suunnittelusta. Sitä varten kerätään saatavilla oleva tutkimus- ja seurantatieto ja täydennetään sitä mahdollisilla uusilla näytteillä. Ekologisen tilan selvittämiseen rantojen käyttäjät voivat itse osallistua ottamalla piilevänäytteen ja lähettämällä sen Ecomonitor Oy:n analysoitavaksi.

Ranta-asukkaiden ja vesistön käyttäjien osallistuminen kunnostushankkeeseen on ensiarvoisen tärkeää! Siksi olemmekin kehittäneet helppoja ja edullisia näytteenottomenetelmiä, joilla kansalaiset voivat osallistua ennakkotutkimuksiin tai vesistöseurantaan.

Paras tapa saada tietoa vesistön alkuperäisestä luonnontilasta, on tehdä ensin paleolimnologinen tutkimus, johon Ecomonitor Oy:llä on parhaat edellytykset.

Vesistökunnostusmenetelmien kehitystyötä Kuralanjärvellä Vesistökunnostuksen suunnittelussa käydään läpi kyseiselle vesistölle mahdolliset kunnostusmenetelmät ja esitetään eri vaihtoehtoja, joihin kuuluu mm. hoitokalastus, ruoppaus, vedenkorkeuden nosto, kasvillisuuden poisto tai vesipatsaan hapetus. Samalla vesistön kuormitusta on vähennettävä, jos halutaan saada pysyviä muutoksia aikaiseksi.

Neuvomme yhteisöjä myös hankerahoituksen hakemisessa. Tarvittaessa teemme kilpailutuksen varsinaisesta kunnostustyöstä ja valvomme toteutusta sekä järjestämme kunnostuksen jälkeisen seurannan. Seuraamme jatkuvasti ympäristöviranomaisten suosituksia sekä teknistä kehitystä vesistökunnostusten alalla.



© Ecomonitor Oy, info ( at ) ecomonitor . fi

Etusivu